Tämä levykokonaisuus lähti liikkeelle ajatuksesta, että aivan liian tuntemattomaksi jäänyt työväenlaulu Kun tuuli kääntyy saisi oman nimikkolevynsä. Sen ympärille koottin muita vaikuttavia levytyksiä joita ei oltu vielä saatettu cd-aikaan ? jotka siis olivat ainakin nuoremmalle polvelle uusia ja näin 1960- ja 70-luvun puuttuvia sirpaleita.
Ei ole ensi kerta kun sattuma on luovan järjestyksen ja jopa välttämättömyyden kätilö. Kertaan todisteeksi sen sisällysluettelon, jonka itse kukin voi lukea levyn kannesta.
Näin talvella 2009 on ehkä tyhmää tunnustaa, että levy kertoo luokkataistelusta, joka kaiketi on yhä olemassa ? joka tapauksessa tyystin erilaisista ajoista. Se sisältää muotokuvia sekä kapitalisteista että työläisistä (Ojalan Hilma, Esko Kulonen ja Kalle Luttinen ovat piirtyneet yhden sukupolven muistiin), kuten myös yleisesityksen sekä kapitalismin luonteesta että työväenliikkeen tavoitteista. Itse kukin voi pohtia, ovatko laulujen oivallukset puhdasta museotavaraa vai ehkä pohtimisen arvoisia seikkoja yhä. Tässä on historiaa syvyyssuuntaan ja kipeitä lauluja reaaliajassa ?kumpikin kategoria säväyttää mielestäni yhä. Levyn kirjailijat piirtävät syvän läpileikkauksen: ensiksi Katri Vala, Elvi Sinervo ja Arvo Turtiainen, sitten Matti Rossi, Aulikki Oksanen, Marja-Leena Mikkola, Pentti Saaritsa, Lauri Sipari, Anu Kaipainen.
Levyllä kuuluvat myös osallistuvan teatterin kaiut: KOM-teatterin Kaikki muuttuu ja TV-teatterin Tuhannen ja yhden yön tarinat olivat alueillaan ylittämättömiä hahmotuksia. Kun mukana on muutama erittäin hyvin tunnettu laulu, jännitteen luo sen harvinainen levytyskokoonpano. Reijo Frank, Kaseva, Agit-Prop, Kaisa Korhonen, Sinikka Sokka, Kristiina Halkola, Otto Donner tai Kalle Holmberg ovat toki tuttuja, mutta ?palatakseni alkuun ? ydinkysymys tässä liittyy siihen, että sattumaa justeerataan vähän. Toivon siis, että eilispäivän vähän tunnetut levytykset ovat tämän päivän voittajia. Ja vielä konkreettisemmin toivon, että tämän levyn myötä Otto Donnerin Laulu taantumuksesta, Mauno Blomqvistin Kun tuuli kääntyy ? kaikki muuttuu tai Kristiina Halkolan Vanhan työläisnaisen laulu saavuttavat sen ?työväenlaulun klassikon? statuksen mikä niille olisi kaikella muotoa kuulunut aina.
Peter von Bagh
Taistelulaulajat 70 : Laulu taantumuksesta / Reijo Frank: Työmiehen laulu / Mauno Blomqvist: Kun tuuli kääntyy ? kaikki muuttuu / Mauno Blomqvist: Laulu Spartakuksesta / Vesa Mäkelä: Esko Kulonen / Kristiina Halkola: Laulu Ojalan Hilmasta / Kristiina Halkola: Vanhan työläisnaisen laulu / Kom-Teatteri: Tango fasismin ja kapitalismin suhteesta / Kaisa Korhonen ja Agit-Prop: Kenen joukoissa seisot / Kaisa Korhonen ja Agit-Prop: Minulla on ystävä / Sinikka Sokka: Juhannusaattona 1942 / Kaseva: Sä huomannut kai oot / Kaj Chydenius: Kalle Luttinen / Reijo Frank: Yövartijan valssi /Pekka Sinnemäki & Toni Edelmann: Laulu tuottavista sijoituksista / Kaisa Korhonen: Kesä Sörnäisissä / Kaisa Korhonen: Rautainen virta / Kirsi Neuvonen: Liisa Mäkinen / Kaisa Korhonen: Euroopan syrjäkylät