Love Records oli edelläkävijä sekä luonnonsuojelu- että ihmisoikeuslaulujen julkaisemisessa 60- ja 70-lukujen taitteen Suomessa. Monien mielestä laulut olivat silloin paikallaan, toisia ne ärsyttivät. Nyt kappaleet on julkaistu ensimmäistä kertaa cd:llä.
Antero Käpy kirjoittaa kansiteksteissä:
?Luonnonsuojelu oli Suomessa niin uusi asia vuonna 1970, että suurin osa kansasta ei lainkaan tajunnut, mistä siinä oli kysymys. Miksi ihmeessä suojella luontoa? Sehän on ollut aina ympärillämme, ajateltiin. Mitä erityistä turvaa se tarvitsee? Vaikka lauluntekijät olivat 1960-luvulla intomielisesti mukana yhteiskunnallisissa muutoksissa, valtaosalle heistäkin kehitysmaiden ongelmat olivat läheisempiä kuin kotoinen luonto. Sirujen vuoden 1969 puolella julkaisemaa sävelmää Joutsenlaulu soitettiin melko paljon radiossa, mutta se vetosi lähinnä kauniilla melodiallaan ja surumielisellä tekstillään.
Seuraavana vuonna ilmestyi Love Recordsin luonnonsuojelu-ep. Se sisälsi jo suoraa informaatiota, miten laki määrittelee vesioikeuden, mitä jätevesi on sekä miten ihmiset asennoituvat luontoon. M.A. Numminen muokkasi professori Pekka Nuortevan sanomalehtiartikkelista laulunsanat Luonnonsuojelujenkaksi ja Jarkko Laine kirjoitti ikivihreäksi muodostuvan Hymyile, Miss Universumin.?
Levyllä on lauluja myös ihmisoikeuksista. Toisaalta halusimme osoittaa ihmisten ja luonnon olevan yhtä tärkeitä asioita, toisaalta luonnonsuojelulauluja ei ollut enempää.
Levyn laulut ovat kestäneet aikaa hämmästyttävän hyvin. Taistelu luonnon puolesta ei ole päättynyt - vielä 40 vuotta myöhemmin kiistellään, miten luontoa pitää Suomessa suojella.
YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täyttää puolestaan tänä vuonna 60 vuotta. Julistuksen sanoma on yhä ajankohtainen: ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Silti ihmisoikeuksia loukataan eri puolilla maailmaa. Amnesty Internationalin Suomen osasto on jo vuodesta 1964 tehnyt ihmisoikeuksia tunnetuksi Suomessa ja kampanjoinut ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Siksi osa levyn tuotosta ohjataan Amnestyn työn tukemiseen.
KAIKKI IHMISOLENNOT (IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS artiklat 1,3,4,9,5) PÄIVI PAUNU / SEISON TORILLA KAISA KORHONEN / KATASTROFILAULUJA NAISILLE 1 & 2 AULIKKI OKSANEN / LAULU LAPSEN OIKEUKSIEN JULISTUKSESTA 1 (artiklat 2, 4 ) KAISA KORHONEN / LAULU LAPSEN OIKEUKSIEN JULISTUKSESTA 2 (artiklat 9, 10) KAISA KORHONEN / SINUN LAPSESI ARJA SAIJONMAA / LAULU SANANVAPAUDESTA SANANVAPAUDEN PUOLUSTAJAT / OIKEUS MIELIPITEEN VAPAUTEEN (IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS artikla 19) M.A.NUMMINEN / LUONNONSUOJELUJENKKA M.A.NUMMINEN / SAASTEPILKKU MAGYAR / JÄTEVEDEN MÄÄRITELMÄ M.A.NUMMINEN / JOUTSENLAMPI SIRUT / VESIOIKEUSTANGO M.A.NUMMINEN / VESIOIKEUSROCK RAULI ?BADDING? SOMERJOKI / KAUNIS LUONTO KATOAA TUULIKKI ELORANTA / HYMYILE MISS UNIVERSUM RAULI ?BADDING? SOMERJOKI