Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina haku-näppäintä!

Levy

Eri esittäjiä

Kenen joukoissa seisot

Koodi LXCD649
Lisätty 15.3.2006
1970-luvun poliittinen laululiike tuotti valtavan määrän hienoa musiikkia. Liike oli energinen, laaja ja monipuolinen. Yhteistä sille oli halu muuttaa maailmaa, rakentaa parempi tulevaisuus laulamalla. 
Kaj Chydeniuksen, Eero Ojasen ja Heikki Valpolan sävellykset ovat jääneet kansakunnan tajuntaan, samoin kuin Aulikki Oksasen, Pentti Saaritsan, Matti Rossin ja monen muun sanoitukset. Monia tämänkin levyn kappaleita voi kutsua jo klassikoiksi
.
Ohjelmaryhmiä ja kisälliporukoita oli kaikkialla, Helsingin Hermannista Lapin perukoille asti. Agitaatio- ja propagandatyö oli osa kamppailua, mutta laulu oli myös yhdessäoloa ja vahva kollektiivinen kokemus. Laulut kertoivat taistelusta, solidaarisuudesta, sosialismista, Vietnamista, Chilestä, Neuvostoliitosta, rauhasta, imperialismista, Ukrainan pelloista, työläisen riistosta, työttömyydestä ja köyhän arjesta. Mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta. Lauluja
tehtiin usein nopeasti ja hyvin arkisiin tarpeisiin. Nekin todistavat väärentämättömästi omasta ajastaan.
Laululiikkeen lippulaiva oli Agit-Prop, Pekka Aarnion, Monna Kamun, Martti Launiksen ja Sinikka Sokan muodostama kvartetti, jonka puhdas ja tarkka yhteenlaulaminen on ollut monen muunkin ryhmän esikuvana. Liikkeen valovoimaiset soolotähdet Kiti Neuvonen ja Anna-Riitta Minkkinen ovat myös mukana tällä levyllä. Koiton laulu laulaa jylhästi ?Buchenwaldin hälytyksen? ja Arkiviisu kertoo opintotuen epäämisestä. 

Jokin näissä lauluissa koskettaa ja liikuttaa edelleen. Musiikki vangitsee jotain kollektiivista, se vetoaa tunteisiin ja on ilmiönä vahvasti sosiaalinen. Yhtään vallankumousta ei ole tehty pelkästään musiikin avulla, mutta yhtä varmasti ei ole myöskään tehty vallankumousta ilman musiikkia.  Peruskysymykset, joita lauluissa esitettiin, ovat edelleen ajankohtaisia, ehkä toisella tavalla mutta kuitenkin. Niihin joudumme taas vastaamaan. Perusasiat kannattaa oppia, miettiä kuka maksaa laskun. Eikä kysymys siitäkään, kenen joukoissa seisot, ole menettänyt merkitystään. Siihen joutuu jokainen sukupolvi ja yksittäinen ihminen vastaamaan aina uudestaan.

KENEN JOUKOISSA SEISOT Aulikki Oksanen  / TOVERIT HERÄTKÄÄ  Kaisa Korhonen / ELÄKÖÖN SOSIALISMI  Kaj Chydenius, Meriklubin lauluryhmä / EI, EI EEC:LLE  Terttu Tuomi ja Vasara-ryhmä / NUORUUSTANGO  Kiti Neuvonen / LIEMEEN JOUDUTTIIN Mikko Perkoila ja Arkiviisu / LAULU TOIVOSTA Anna-Riitta Minkkinen / TÄMÄ PIENI LAULU ON SINULLE  Monna Kamu ja Petri Rajala / BUCHENWALDIN HÄLYTYS Koiton laulu / SOLIDAARISUUS  Agit-Prop, säestys Eero Ojanen / ALLENDELLE Agit-Prop / OPPIMISEN YLISTYS Agit-Prop / PEDON MERKKI  Mariska