Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina haku-näppäintä!

Levy

Eri esittäjiä

Unelmien maantiede - uuden suomalaisen elokuvamusiikin helmiä

Koodi LXCD646
Lisätty 15.2.2006
Kahden cd-levyn antologia PILVET KARKAA muodostui klassikoksi heti ilmestyessään 8 vuotta sitten. Sen yleisilme liittyy paljolti "uudempaan" elokuvamusiikkiin ja monet sen säveltäjistä ovat työskennelleet paljon esimerkiksi 60- ja 70-lukujen laululiikkeen parissa. Levy oli selvästi yksi merkittävä totuus aikakaudestaan.
Tarinalla on toinenkin särmä, ja uuden elokuvan piirissä ovat soineet aivan samoina aikoina toisenlaisetkin sävelet. "Unelmien maantieto", uusi kokoelmamme, paikkaa tämän aukon, ja sen viehätys ja ilmaisuvoima voivat hyvinkin olla vielä yllättävämpiä kuin edellisen levyn kenties odotettavampi anti.
Uusi valikoima on varmaan lähempänä iskelmällistä "mainstreamiä" kuin Pilvet karkaa, mutta sen sävelmät ovat aivan yhtä elimellisesti juurtuneet elokuviensa sydämeen. Muutamakin nimi kertoo siitä, kuinka kattavasti iskelmän ja elokuvan alueet kuin vaivihkaa ovat vuosien saatossa kietoutuneet yhteen: Tapani Kansa, Pepe Willberg, Mikko Alatalo, Tamara Lund, Jari Sillanpää, Kai Lind, Markku Aro... kaikki jotenkin vallan inspiroituneissa merkeissä sitäpaitsi. Sitä miten täydesti yksikin sävelmä voi palauttaa mieleen jopa elokuvantekijän erityisen rikkaan persoonan ja maailman, voi tutkailla valinnoista jotka kuulemme Risto Jarvan ja Mikko Niskasen, kahden meidät liian varhain jättäneen ohjaajan, teoksista. Ja kiinnostavaa on kuinka rikas on se yhteisvaikutelma jonka elokuva ja iskelmä luovat silloinkin kun jompikumpi tai jopa molemmat ainesosat ovat sinällään vähemmän kuin loistavia.
Tällä levyllä tulevat elokuvan rinkiin sekä iskelmän että popin valtiaat: assosiaatioiden viehätyksestä ja painokkuudesta voimme mittailla, kuinka uusimmassa elokuvassa, aivan kuten vanhemmassa, kuva ja iskelmä luovat melkein kaksinverroin ilmaisevan ajanmerkin. Ulkoisesta kepeydestään huolimatta tämän levyn sävelmät ovat eräänlainen syväporauksen kaltainen mielikuva siitä mitä eletty elämä oli.
SIBONEYN uutusvalikoma UNELMIEN MAANTIETO ilmestyy dramaattisten käänteiden aikana. Elokuvateatterien hohto ei ole enää sama kuin ennen. Elokuvat nähdään usein multiplexien pieniltä kankailta, jos elokuvina ollenkaan - paljon useammin edessämme ovat television, videon tai dvd:n kuvat, eikä enää se ihmeellinen valoon perustuva draama jota "oikea" elokuva oli. Elokuvat itsessään eivät tarjoa todellista sykettä siten kuin ennen, niistä muodostuva muisto on ikäänkuin ohentunut...  Summa summarum: Elokuvamusiikki on näiden muutoksien keskellä ehkä talttumattomin elementti, aivan kuten se on ollut "suomifilmin" laveassa draamassa ehkä johdonmukaisimmin korkeatasoinen osa.

                                                                                                                                           - Peter von Bagh

KESÄN MAKU Pepe Willberg / SILLOIN KUN KAIKEN ANTAA Tuulikki Eloranta / LUOMME UUDEN MAAILMAN Inga Sulin ja Viktor Klimenko / KATO Mauri Suménin orkesteri / LIIAN HARVOIN Markku Aro / JUHA´S SONG Anssi Tikanmäen orkesteri / VOIN HAAVEESI TÄYTTÄÄ Kirka / KESÄMUISTO Kai Lind / ISÄNMAAN TOIVOT Mikko Alatalo / TUNNUSTUS Tapani Kansa / UNELMAN HÄÄVALSSI Vesa Mäkisen orkesteri / KIMALLUS Pepe Willberg / JOS TUOKION...Tamara Lund / MEMOIRES Anssi Tikanmäen orkesteri / TIE NAISEN SYDÄMEEN Jari Sillanpää / VALKOISET LINNUT Markus Allan / KOHTALON TUULET Markus Allan / MORFEUS-TANGO Heikki Valpolan studio-orkesteri / AVARUUSLAULU Kirka / YÖ MEREN RANNALLA Lasse Mårtensonin orkesteri / NUOTIOTUNNELMA Markku Kopiston orkesteri