LOVE RECORDSIN uudelleenmasterointi-sarjassa on vuorossa Piirpauke-yhtyeen esikoislevy vuodelta 1975. Ilmestyessään levy toi ensi kertaa kunnolla suomalaisen kansanmusiikki/jazz-kuulijakunnan tietoisuuteen muun maailman musiikin ja sen eksoottisia instrumentteja.
Etnosta tai maailmanmusiikista ei siihen aikaan vielä kummemmin puhuttu ja niinpä Sakari Kukon johdolla Piirpauke seisoikin jopa globaalisti aivan etnisen jazzin eturintamassa avaamassa kalenterinluukkuja muuhun maailmaan.
Piirpauke-albumi saavutti yhtyeen tiivistunnelmaisten keikkojen ja Konevitsan kirkonkellojen vahvan radiosoiton myötä laajan kuulijapiirin, jonka iloksi tämä uudelleenmasterointi on julkaistu.
Hasse Wallin legendaariset kitara-osuudet, Antti Hytin ja Jukka Wasaman vapaan kurinomainen komppityöskentely ja tietysti Herra Piirpaukkeen itsensä, Sakari Kukon, multi-instrumentalismi soivat nyt tavalla, jonka ne ehdottomasti ansaitsevat. Masteroinnista vastaa Finnvoxin Pauli Saastamoinen.
Kuunnousu / Legong / Uusi laulu paimenille / Cybele / Konevitsan kirkonkellot